Mun perjantai oli samalla ihana ja kamala. Ihanaa oli elää siinä jännityksessä ja nauttia joka hetkestä. Kamalaa oli jäädä kiinni valheesta. Vielä kamalampaa oli valehdella "totuus". Ei äiti olisi voinut kuulla sitä, vaikka sanoikin että mieluummin kuulee totuuden vaikka se olisi kuinka paha, kuin että valehtelisin.

Mutta en halua enää miettiä sitä. Asia on  jo sovittu.

Perjantaina tein asioita joita en ollut koskaan ennen tehnyt. Itseluottamukseni jopa kasvoi, kiitos jälleen kerran ihanien sanojen. On niin ihanaa tuntea joku lähellä, tuntea kun hän välittää ja pitää huolta. Silittää hellästi ja suutelee. Sanoo kauniiksi. Pitää kädestä kun olen peloissani. Harmi, kun kaikki jäi kesken.

59,3 kg.

Anteeksi äiti ja isä, että valehtelin.