Mä vihaan sitä että olen näin saamaton. En ole käynyt lenkillä kuuteen päivää. Kuuteen päivään. Maatessani lattialla vaatekasan keskellä mietin miten olen päätynyt tähän pisteeseen. En enää arvosta itseäni niin kuin silloin aikaisemmin. Kaikki ne inhoavat katseet ovat saaneet minut inhoamaan itseäni. Ei kukaan varmaankaan ole tarkoittanut pahaa, mutta ajattelemattomat kommentit esimerkiksi paksuista reisistäni ovat saaneet minut voimaan pahoin.
Makasin asvaltilla koulun pihassa,
kuulin puheen sorinan ympärilläni
mutta en saanut siitä selvää.
Halusin vain niin kovasti pois.
Mulle sanottiin taas kerran kauniisti. "Sä olet ihana just tollasena kuin oot. Sun ei pitäis laihtua ollenkaan, se ei ole kaunista jos laihdutat itsesi niin ettei sussa oo muuta kuin luuta ja nahkaa. Lupaa mulle että alat taas syömään normaalisti." Mä lupasin. Ja tiedän, anorektisuus on oikeastaan kamalan näköistä. Mutta jokin siinä viehättää.
Sinulle on haaste blogissani! Käy katsomassa, jos kiinnostaa :)
VastaaPoistahttp://nuorallatanssijasta.blogspot.com/2012/05/haaste.html